Aamu, jolloin kaikki tuntui erilaiselta
Vanhemmuus muokkaa aivoja.
Yhtäkkiä viesti, joka on merkitty luetuksi mutta johon ei ole vastattu, tuntuu varoitusmerkiltä. Suljetun oven takana käyty kuiskaileva puhelu muuttuu ratkaistavaksi mysteeriksi. Ja joskus teinin sängyn alta löytyvä kasa selittämättömiä valkoisia palasia saa sydämen hakkaamaan nopeammin kuin mikään kauhuelokuva.
Juuri näin kävi minulle viime tiistaina.
Tein sitä, mitä vanhemmat tekevät – siivosin, keräsin pyykkiä ja yritin luoda järjestystä teinin huoneen kauniiseen kaaokseen. Vaatteita oli kaikkialla. Julisteiden kulmat repsottivat. Ilmassa leijui heikko, vaikeasti määriteltävä nuoruuden tuoksu.
Sitten näin ne.
Sängynrungon alla, lähes pölypallojen peitossa,
