huulipuna.
Sitten hänen äitinsä tarttui häntä kyynärpäästä.
Ei hellävaroen.
Hän raahasi miehen tarjoiluteltan sivustalle – kukkien koristaman kaaren ja samppanjatornin ohi – ja työnsi hänet kahden mustan roska-astian taakse.
”Pysy tässä”, hän ärjäisi. ”Tuo vanha kerjäläinen saattaa vielä häpäistä meidät.”
Hetken aikaa maailma hiljeni.
Sitten kuulin itseni nauravan.
En siksi, että tilanne olisi ollut hauska. Vaan siksi, että joskus viha purkautuu odottamattomilla tavoilla.
”Työnsit juuri oman isäsi roskisten taakse.”
Äiti kääntyi ympäri. ”Hiljennä äänesi.”
”Kukaan ei…”
Muutama vieras kääntyi katsomaan. Daniel vilkaisi alttarilta päin ja rypisti otsaansa – ei huolissaan isoisästäni, vaan ärsyyntyneenä
