Näin äidin poseeraamassa Danielin vieressä, näin hänen osoittavan eturivin tyhjää paikkaa, jossa isoisän olisi pitänyt istua, ja näin veljeni pyöräyttävän silmiään, kun joku kysyi, kuka tuo vanha mies oli.
”Niin”, sanoin. ”Niin.”
Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin vihkiminen oli tuskin alkanut, kun ääni kuului.
Aluksi vaimeana. Sitten voimakkaampana.
Yksityiskone laskeutui viinitarhan kukkulan taakse; sen hopeinen runko välkehti iltapäivän auringossa. Vieraat haukkoivat henkeään hämmästyksestä. Vihkijä vaikeni kesken lauseen. Daniel kalpeni.
Äiti jähmettyi paikoilleen.
Kone pysähtyi sen yksityisen kiitotien viereen, jonka äiti oli esitellyt kaikille ”perheystävän” omistamana.
Ovi aukesi.
Ulos astui kolme lakimiestä, ja
