tällaisista yksityiskohdista. Se viittasi sellaiseen puoleen hänen elämästään, jota ei ollut täysin jaettu – tai josta ei ehkä koskaan ollut edes kysytty.
Tämä ajatus teki löydöstä painavamman. Perhe ei yrittänyt vain tunnistaa esinettä. He yrittivät ymmärtää naista, jonka elämä vaikutti yhtäkkiä laajemmalta kuin heidän vaalimansa muistot.
Kun he ojentelivat esinettä toisilleen, heidän surunsa muutti luonnettaan. Huone ei tuntunut enää vain paikalta, jossa pakattiin tavaroita ja tehtiin viimeisiä päätöksiä. Siitä tuli paikka, jossa etsittiin vastauksia.
Jokainen jälki esineessä tuntui tärkeältä. Sen pinta, paino ja muoto muuttuivat vihjeiksi. Sen vieraus sai kaikki pohtimaan
